Francesco Negrin MATKA POHJOISEEN -matkakertomus ilmestynyt

No Comments

Ravennalainen pappi Francesco Negri (1623−1698) matkusteli laajalti Skandinaviassa vuosina 1662–1666.  Hänen tarkoituksenaan oli kartuttaa eurooppalaisten tietämystä sen maista sekä karsia vallalla olleita vääriä käsityksiä ja luuloja. Matkan tavoitteena oli oletettavasti myös tutkia mahdollisuuksia palauttaa uskonpuhdistuksessa menetetyt pohjoiset alueet katolisen kirkon helmaan. Negri kertoi kokemuksistaan ja näkemästään kahdeksassa kirjeessä.

Negri on taitava havaintojen tekijä. Hänen pitkät silminnäkijän kertomuksensa saamelaisten elintavoista ovat harvinaisen ilmeikkäitä. Hänen kykynsä dokumentoida haastattelemalla keräämänsä tiedot on poikkeuksellinen, kuten kuvaus jokakeväisestä hylkeenpyynnistä Perämerellä osoittaa. Hän on kirjoittanut kenties tarkimman hallussamme olevan kuvauksen Ruotsin valtiopäivien avajaisista tai valtakunnan arvohenkilön hautajaisista.

Kiehtovia ovat Negrin järkeilyt tarunhohtoisista merikäärmeistä, pääskysten talvehtimisesta järvien pohjamudassa ja ”tynnyrihoidosta” hukkuneiden herättämiseksi henkiin.

Negrin teksti sisältää myös havaintoja ilmiöistä, jotka kuuluvat edelleenkin pohjoismaalaisten arkeen:

Vaan kuka uskoisi, että kaikkien puiden, myös pähkinäpensaiden, hedelmiä pohjoisempana voisi onnellisesti kasvaa ja kypsyä yksi viehättävimmistä ja hienostuneimmista hedelmistä, joita maa päällään kantaa? Se on mansikka.

Joka vuosi suurin piirtein kesäkuun alussa tämä Itämeri näkyy, kuten minä tänne Danzigista tullessani näin, muuttavan luonnollista väriään ja vaikuttavan melkein samealta. He sanovat meren olevan silloin kukassa. Otin vettä juomalasiin ja näin siinä vilisevän lukemattomia pienen pieniä kappaleita, aivan kuin atomeja taikka haituvia. Arvioin sen voivan aiheutua tietystä kasvista, jota kasvaa lähellä vedenpintaa kaikilla näillä merenrannoilla, toisin sanoen että se olisi peräisin erittäin suuresta määrästä meren pohjassa kasvavaa kasvia.

Opettajat noudattavat tiivistettyä ja helppoa menetelmää. He tukeutuvat enemmän käytäntöön kuin teoriaan. He rasittavat muistia vain vähän ja saavat lapsen sillä tavalla yhdessä vuodessa ymmärtäväisemmäksi kuin meillä kolmessa. Ja koska he todella oppivat vieraita kieliä vailla koulunkäyntiä pelkän käytännön turvin, sillä tavalla voi oppia myös latinaa ja sitä helpommin, mikäli nojataan vain joihinkin harvoihin sääntöihin.

Kaksi tai kolme tuntia kestäneen illallisen jälkeen istuttiin vielä rupattelemaan hyväksi aikaa virkistäen kuitenkin kurkkuja, jotta juttu luistaisi paremmin. Sitten kelpo isäntäni saattoi minut nukkumaan ja hyvän yön toivotukseksi kohotti minulle maljan, niin sängyssä kuin olinkin, viinaa täynnä olevalla hopeakulholla.

Kirjan tiedot:

Matka pohjoiseen, jonka teki ja kuvasi ravennalainen Francesco Negri, 251 s. (sis. kaksitoista Carlo Antonio Buffagnottin kaiverrusta)

Italiankielinen alkuteos:
Viaggio settentrionale fatto, e descritto dal molto Reverendo Signor Don Francesco Negri da Ravenna.

Kirjoittaja: Francesco Negri

Suomentanut: Pauliina de Anna ja Lauri Lindgren

Esipuhe ja alaviitteet: Lauri Lindgren

Kannen kuva: Lauri Lindgren

Ilmestynyt 1. kerran vuonna 1700

ISBN: 978-952-67430-5-9

Pauliina de Anna on saanut Turun Yliopistosäätiön apurahan suomennosta varten.

Scripta Manent 2014
Painosalama Oy

Leave a Reply